30.06.14, by Lisa

Valencia, uusi tuleminen

Ei ihan heti uskoisi, että espanjalaisia on vaivannut samanlainen itsetunnon puute kuin yleisesti ottaen meitä suomalaisia. Ainakin mitä tulee viineihin. Espanjassa, jossa on viljelty viiniä kivikaudelta lähtien eli tuhansia vuosia ennen kuin uutta mannerta on edes löydetty, on perinteisesti väheksytty maan alkuperäisrypäleitä, tempranilloa ehkä lukuunottamatta javascript 파일. Ranskalaisia rypälelajikkeita sen sijaan on pidetty automaattisina laadun tuojina, minkä vuoksi niiden käyttö sekoiteviineissä  onkin ollut yleistä.

Tempranillon yksinvaltius on täysin förbi. Viininjuojat halajavat nykyään entistä enemmän viinejä, jotka ovat persoonallisia, jopa yksilöllisiä, ja eroavat homogeenisesta valtavirrasta 다운로드. Espanjalaiset ovat vasta viime vuosina alkaneet ymmärtää, kuinka tärkeä merkitys on perinteisillä alkuperäisrypäleillä, jotka ovat kasvaneet samoilla syntysijoilla vuosisatoja ja joilla viineistä saadaan luonteikkaita alkuperäänsä hyvin ilmentäviä persoonallisuuksia.

Yhtenä esimerkkinä espanjalaisesta viinialueesta, joka on tehnyt valtavasti työtä päästäkseen eroon menneiden vuosien bulkkiviinimaineesta, on maan kaakkoisosassa sijaitseva DOP Valencia, Espanjan toiseksi isoin viininviejä 371 091 hehtolitrallaan (josta erittäin suuri osa muuten tuodaan Suomeen), heti Riojan jälkeen 다운로드. Vaikka laadussa on menty aimo harppaus eteenpäin, niin hintoja ei onneksi ole nostettu samaa tahtia, mikä on tietenkin maahantuojan ja loppuasiakkaankin kannalta miellyttävä asia.

Valencian yleisin rypäle Monastrell on Espanjan 4 viljellyin rypälelajike. Monastrell on alun perin Espanjasta kotoisin, ja sen muita nimiä ovat Mourvèdre (Ranska ja muut maat) sekä Mataró 다운로드. Monastreliin sekoitetaan usein ranskalaisia lajikkeita, ja siitä saadaan pitkään säilytystä kestäviä viinejä. Muita Valenciassa viljeltyjä punaviinirypäleitä ovat mm. Tempranillo, Bobal, Tintorera, Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah, Pinot Noir, Cabernet Franc, Garnacha, Graciano, Mencía, Mazuelo ja Petit Verdot, valkoviinirypäleitä mm 그림 퍼즐 게임. Merseguera, Malvasía, Moscatel de Alejandría, Macabeo, Pedro Ximénez, Chardonnay, Riesling, Gewürztraminer, Sauvignon Blanc, Semillón Blanc, Moscatel de Grano Menudo, Verdejo ja Viognier..

Kuten kirjoitin Vino de Pago -blogissani marraskuussa 2013 (http://www.viinitalli.com/blog/vino-de-pago-hah-siis-mika/), niin vaikka Valencian maine viinientuottajana on ollut heikohko, nykyisin alueella on merkittävä määrä innovatiivisia nuorekkaita tuottajia, jotka päättäväisesti luovat korkeatasoisia viinejä panostaen myös brändäykseen 다운로드. Meillä oli ilo tutustua tässä taannoin muutamiin erittäin tarkasti selekoituihin tuottajiin ja heidän upeisiin viineihinsä Valencian alueella. Joukossa oli sekä ”kapinallishenkisiä autotallituottajia” että tuottajia, jotka muistuttivat taas meitä siitä, että ei se alue ja luokitus, vaan viinin laatu vs. hinta, ovat ne ykkösjutut meille. Ja Valenciasta todellakin olemme tehneet edullisia löytöjä.

Niistä haluan esitellä tässä yhden, Bodega el Angoston, joka ei ole kylläkään autotallituottaja, vaan 1900-luvun alusta toiminut ensin viiniköynnösten risteytykseen ja sittemmin laatuviinien tuottamiseen keskittynyt tila Ontinyentin kylässä 다운로드. Viinitarhat sijaitsevat Finca Santa Rosalla ja El Angostolla, ja kaikki työvaiheet tehdään käsityönä. Perheyrityksen tavoitteena on tehdä täyteläisiä ja elegantteja Välimeren terroiria ilmentäviä viinejä. Maaperä rinteillä (n. 550 m merenpinnasta) on kalkkipitoista, kuivaa ja vähäravinteista, pitäen sadot pieninä ja laadun korkeana. Viljelysala on hehtaaria ja tuotantomäärä noin 200 000 pulloa vuodessa 벤치마크.

Angoston huikean hinta-laatusuhteen omaavista viineistä valikoimaamme valikoituivat Angosto Blanco –valkoviini sekä La Tribu –punaviini, jotka pääsivätkin jo heti keväällä 2014 sulostuttamaan muutamien huippuravintoloiden viinilistoja. Kukkean Angosto Blancon rypäleet ovat Muscat, Verdejo, Chardonnay ja Sauvignon Blanc (kts. http://www.viinitalli.com/wine/?wineId=136) 덩케르크 한글자막 다운로드.

Huikean punaviinin, La Tribun (Monastrell, Garnacha, Syrah), on arvoisa Robert Parkerkin arvioinut 90 pisteen arvoiseksi ja tähän arvosteluun voimme todellakin yhtyä. Täydellisen paketin vahvistaa upea retroetiketti, joka kertoo kunnioituksesta monikulttuurista sadonkorjuuväkeä kohtaan. He muodostavat yhtenäisen ”heimon” (=La Tribu), jota ilman La Tribua ei saataisi tehtyä 다운로드. Kts. http://www.viinitalli.com/wine/?wineId=134

Bodega el Angosto ei jää ainoaksi viinintuottajaksi, jonka aiomme esitellä Suomen markkinoille Valenciasta. Innovatiivisia, maailmaa nähneitä ihmisiä, jotka kokeilevat uusia tekniikoita ja tyylejä vuosikerrasta toiseen ja tuottavat viinejään vaatimattomissa tiloissa -> heissä on alueen tulevaisuus ja heidän kaltaistensa viineistä saadaan varmasti nauttia Viinitallin valikoimissa lähitulevaisuudessa.

Kesäterveisin

Lisa


takaisin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*