joulukuu 2011

30.12.11, by Janne

Kuohuvaa vuodenvaihdetta!

Joulun jälkeen on kielen kannat tukossa joulun mauista ja monenlaisia juomiakin on tullut nautittua.  Kala- ja kinkkuviinejä on kaadettu ämpärikaupalla ja päälle tietysti porttia. Uuden vuoden juhlistaminen on yksi parhaita ajankohtia uppoutua kuohuvien viinien saloihin.  Itse olen vaalinut tätä perinnettä milleniumista lähtien, jolloin klo 12.00 aukesi ensimmäinen kuohuva ja siitä tunnin välein uusi poksahdus käppyrän ollessa nouseva – myös tuotteiden suhteen. Toki milleniumin vaihtumisen Tower Bridgen juhlinnan jälkeen ruotsalaisten kekkereissä  joutui  jo tyytymään Mummiin, mutta siitä mentiinkin sitten mammiin. Asiaan. Jouluoluet tulee viimein jättää kellariin ja kohdata kaverit kevyiden, kuivien kuohuvien maljojen äärellä, mikä nostattaa vuodenvaihteen juhlatunnelmaan ja samalla veden kielelle. Itse uudenvuoden illallisella raskaat jouluherkut ovat takana. Kevyitä  mutta juhlallisia naposteltavia kyyditsee parhaiten samppanja. Koska paikalla on usein enemmän juhlijoita, on syytä testailla eri tuotteita ja pitää tasoa nousevana. Viimeisenä voi maistella enemmän jäännössokeria sisältävää tuotetta, kunhan väri pysyy vaaleana ja tuote mieluiten Champagnesta. Tällä kuohuvan juoman ja kevyen herkkupöydän kombolla varmistaa myös sen, etteivät juhlijat väsy ennen kliimaksia eli vuodenvaihdetta. Luonnollisesti tähän huipentumaan kannattaa säilyttää ainakin yksi kuohuva tuote ja rakettien lomassa nautiskeluun tulee varautua ulkokäyttöön soveltuvin skumppalasein – kristallit eivät skoolailun ja halailun jälkeen enää palaa kaappiin. Näillä ohjeilla ei voi välttyä onnistuneelta juhlinnalta ja uskoakseni ensimmäinen aamu 2012 aukeaa auvoisena, kun elimistöä on hemmoteltu vain vaaleilla kuplajuomilla. Viinillistä vuotta 2012 kaikille!

lue lisää

Jouluviinien valinnasta ei kannata stressata – valinnat voi aivan hyvin tehdä kokeilumielellä ja pilke silmäkulmassa. Suomalaisen joulupöydän makupaletti on kuitenkin niin vaihteleva, aina sillien etikkaisuudesta makean karvaiden laatikoiden ja kinkun komboon, että yhden tai kahden täydellisen viinin löytäminen on melkein mahdoton tehtävä. Sitä paitsi, jos pöydässä istuu samaan aikaan iso konkkaronkka monen sukupolven edustajia, niin mieltymyksiä on mielettömästi.

lue lisää

08.12.11, by Asko

GRAN MASETTO – GROSSES GOLD

Viinitallin maahantuoma Endrizzin Gran Masetto punaviini valittiin Mundus Vinin kansainvälisessä kilpailussa 2011 euroopan parhaimmaksi punaviiniksi.

lue lisää